Simulaattori-insinööri, koulutussimulaattorit (OTS)
Porvoo, FI
Etsitkö uraa inspiroivassa, kansainvälisessä ympäristössä, jossa asiantuntemuksellasi on merkitystä? Nesteellä pääset työskentelemään maailman johtavalla uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen tuottajalla. Yhdessä voimme auttaa asiakkaitamme vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä.
Etsimme sinua,
Simulaattori-insinööri, koulutussimulaattorit (OTS)
Osaksi simulaattoritiimiämme Porvoon Teknologiakeskuksen toimipisteeseen. Tiimimme kuuluu Oil Products yksikön Jalostuksen Resursointi ja Osaaminen-osastoon, joka vastaa tuotantolinjojen ja valmistuksen vuorojen resurssienhallinnasta ja osaamisesta, sekä tukee muiden OP:n osastojen henkilöstön kehittämis- ja koulutustarpeissa.
Porvoon jalostamolla on yhdeksän koulutussimulaattoria, joiden avulla varmistetaan prosessiosaaminen niin normaalin operoinnin kuin erikoistilanteidenkin aikana. Oikea operointi esim. prosessien ylös- ja alasajotilanteissa ja mahdollisissa prosessihäiriöissä parantaa prosessiturvallisuutta ja pienentää mahdollisia tuotannonmenetyksiä. Simulaattoreilla voidaan myös testata prosessi/automaatiomuutoksia tai uusia ajotapoja ja sitä kautta nopeuttaa arvoa tuottavien muutosten implementointia.
Tiimimme tehtävänä on tuottaa korkealaatuiset ja toimivat koulutussimulaattorit Porvoon jalostamolle. Työssäsi teet tiivistä yhteistyötä palveluntoimittajan simulaattorikehittäjien kanssa päivittäisessä projektityössä. Tällä hetkellä tiimi työskentelee vähintään kolmena päivänä viikossa Porvoossa ja mahdollisuus on korkeintaan kahteen etätyöpäivään viikossa.
Olet vastuussa siitä, että koulutussimulaattorit vastaavat loppukäyttäjien tarpeita. Määrittelet ja priorisoit kehitys- ja ylläpitotehtäviä, testaat simulaattoreiden toimivuutta ja koulutat operaattoreita koulutustapahtumissa. Olennainen osa työtäsi on turvallisten toimintatapojen omaksuminen ja sujuva yhteistyö eri sidosryhmien kanssa.
Sinun roolisi tiimissämme
Projektityöt:
-
Simulaattorikehitykseen liittyvä projektityö, tarpeiden määrittely ja tehtävien priorisointi osana projektiryhmää
-
Projektitöiden vastaanotto, toimituksen testaaminen ja laadunvalvonta
-
Porvoon jalostamon koulutussimulaattoreiden tuki ja testaus, pienten korjausten tekeminen järjestelmiin
Koulutukset:
-
Simulaattorikouluttajana toimiminen esim. operoinnin koulutuspäivillä ja perehdytysjaksolla
-
Simulaattorikoulutusten harjoitepankin kehittäminen ja kouluttaminen osana jalostuksen pätevyydensaavuttamisohjelmia
-
Tuotannon tuki ajotapamuutoksien testauksessa
Muut tehtävät:
-
Koulutussimulaattoreiden kehitykseen liittyviin kokouksiin osallistuminen
-
Tarvittaessa Rotterdamin ja Singaporen jalostamojen tuki simulaattorien käytössä ja kehityksessä
-
Vastuualueen esittely tarvittaessa vierailijoille eri tilaisuuksissa sekä muut määritettävät tehtävät
Paras yhdistelmä tässä roolissa onnistumiseen
-
Soveltuva koulutus kemian tai prosessitekniikan alalta
-
Hyvä suomen ja englannin kielen osaaminen
-
Hyvät yhteistyö- ja kommunikointitaidot
-
Kyky tuottaa selkeää kirjallista materiaalia sekä halukkuus pitää koulutuksia
-
Paineensietokyky
-
Järjestelmällinen tapa toimia sekä kyky hahmottaa kokonaisuuksia
-
Turvallisuuslähtöinen ja kehitysmyönteinen ajattelutapa
Arvostamme myös aiempaa kokemusta tai ymmärrystä jalostamoprosesseista ja koulutusten pitämisestä sekä kiinnostusta koulutussimulaattoreita kohtaan.
Tule meille
Toimimme inspiroivassa ja kehittyvässä liiketoimintaympäristössä uusiutuvien polttoaineiden globaalina edelläkävijänä. Edistämme Nesteen menestystä elämällä arvojemme mukaisesti joka päivä: me välitämme, meillä on rohkeutta ja me teemme yhteistyötä.
Priorisoimme turvallisuuden kaikessa toiminnassamme ja kaikissa toimipisteissämme. Pyrimme luomaan positiivisen ja vaikuttavan työympäristön.
Muutos tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja ruokkii rohkeuttamme sekä uteliaisuuttamme. Kansainvälisenä yrityksenä tuemme jokaisen kehitystä tarjoamalla monipuolisia oppimis- ja uramahdollisuuksia. Yhteistyö on meille avainasemassa, ja uskomme joustaviin sekä älykkäisiin työtapoihin.
Lisäksi tarjoamme nesteläisille Suomessa erilaisia etuja, esimerkiksi henkilöstörahaston osana kokonaispalkitsemista, hyvän työterveyshuollon, sairaus- tai vakuutuskassan jäsenyyden sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Tuemme laajasti myös vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia mm. tarjoamalla liikunta- ja kulttuurietuja (ePassi).
Näin haet meille
Haluamme kuulla sinusta lisää! Odotamme ansioluetteloasi ja hakemustasi viimeistään 12.7.2026 mennessä.
Jos sinulla on kysyttävää rekrytointiprosessista tai tehtävästä, ota yhteyttä Kristian Bergman, Manager, Simulator Team, +358 (0)40 330 1062, viikon 24 aikana.
Turvallisuus- ja luottamuksellisuussyistä johtuen pyydämme jättämään hakemuksen ainoastaan rekrytointijärjestelmämme kautta. Emme huomioi sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Teemme parhaamme, jotta kuulet meistä viimeistään 2 viikon sisällä hakuajan päättymisestä. Tehtävän vaatimuksista riippuen valitulle henkilölle voidaan tehdä turvallisuusselvitys (sisältäen huumausainetestauksen) ja mahdollinen työn altisteisiin perustuva lakisääteinen terveystarkastus.
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) on maailman johtava uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen valmistaja, jolla on tuotantoa kolmella mantereella. Yhtiön uusiutuvien tuotteiden vuosittaisen tuotantokapasiteetin odotetaan kasvavan 6,8 miljoonaan tonniin vuonna 2027. Neste valmistaa myös korkealaatuisia öljytuotteita Porvoon jalostamollaan Suomessa. Yhtiöllä on lähes 1 000 liikenneaseman verkosto, jonka kasvavaan palveluiden valikoimaan kuuluvat muun muassa sähköautojen latauspalvelut Suomessa ja Baltiassa.
Nesteen strategia keskittyy kasvuun uusiutuvissa polttoaineissa, jotka auttavat Nesteen asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään. Neste on mukana useissa kansainvälisissä kestävän kehityksen indekseissä. Vuonna 2025 Nesteen liikevaihto oli 19,0 miljardia euroa. Lue lisää Nesteen verkkosivuilta.